Lähde ja Kehu

Taidetyöskentelyä kehitysvammaisten kanssa.

Olen työskennellyt kahdessa projektissa kehitysvammaisten kanssa ja tehnyt heidän kanssaan taidetta sekä kuvannut heistä Tunnekuva-menetelmällä valokuvia. Ensimmäinen projekti on Oulun kaarenkuntayhtymän Lähde! taiteesta osallisuutta kokonaisuus ja toinen Sirpa Gripin ja minun käynnistämä Kehu-hanke joka avulla pyrimme saamaan kehitysvammaiset osaksi taiteen tekemisen yhteisöä tekijöinä, kokijoina ja osallistujina.

Lähde projektista:

Katso Lähde!-projektin esittely Kulttuurikauppilan sivulla: Lähde

Martu Väisänen kertoo: Pääsin työskentelemään Lähde! projektin tiimoilta Iin kehitysvammaisten työ ja päivätoimintaan ja tämän avulla minulle avautu täysin uusi maailma. Tutustuin upeaan henkilökuntaan ja vielä upeampiin asukkaisiin joiden avulla teimme sekä monipuolisesti taiteellisia harjoitteita eri menetelmillä että kuvasimme Tunnekuvia. Tilanteen oli kaikille aluksi outoja ja hieman jännittävä mutta hyvin nopeasti saimme luotua luottamuksellisen ilmapiirin ja näin taiteen tekeminen oli mukavaa, rentoa ja myös asiakkaita vahvistavaa. Jokainen sai oman äänensä kuuluville myös Tunnekuva-valokuvauksessa ja valokuvat kehystettiin jokaisen itse maalaamaan kierätyskehykseen. Tunnekuvat otettiin jokaisen toiveita kunnioittaen ja kuvattavat saivat itse päättää myös mitä he kuviin halusivat mukaan. Järjestimme myös kaksi näyttelyä koska koen että kaikkien taiteen on hyvä tulla näkyväksi ja näin tehdä merkitykselliseksi.

Tässä projektissa tuli taas todeksi ne kantavat voimat ja ajatukset mitä pyrin tuomaan esiin sosiaalisessa taiteessa. Jokainen ihminen osaa ja voi tehdä taidetta, taide kuuluu aivan jokaiselle ja jokainen kohtaaminen on arvokas sekä merkityksellinen. Sain kokea myös sen että miten aluksi arasta vetäytyneestä asiakkaasta tuleekin luottamuksellisen ilmapiirin ja taiteen avulla rohkea, omannäköistä ja persoonallista taidetta tekevä taitelija.

Mikä tässä projektissa oli myös merkityksellistä: se että minä taitelijana pystyin kokemaan sen tunteen että saan projektiin osallistujilta sekä valokuvattavilta Lempeää Katsetta. Näin tämä lempeä, hyväksyvä katse on molemminpuolinen. Kun kuvaan ihmisiä, kun työskentelen heidän kanssaan katson ihmisiä aina lempeästi taiteen avulla. Se on suuri osa ihmisyyttäni ja tapani tehdä töitä.

Kehu projektista:

Kohderyhmämme on kehitysvammaiset ihmiset ja heidän yhteisönsä. Tarjoamme monitaiteellisia työpajoja, joissa he tekevät teatteria ja kuvallista taidetta yhdessä ammattitaiteilijoiden kanssa. Tavoitteenamme on parantaa taiteen saavutettavuutta, sekä taiteen ja yhdessä tekemisen kautta edistää ihmisten itsetuntoa ja elämänlaatua. Kehitämme toimintaa 2023-2024 siihen yhteistyökumppaneiksi valittujen hoitolaitosten, ryhmäkotien ja asuinyksiköiden kanssa laajasti Oulun seudulla. Laajempi hankekokonaisuus toteutetaan 2025-2027. Haemme tähän projektiin rahoitusta. Pilotti-projekti toteutettiin Oulun Kaupungin apurahan tuella keväällä 2023

Projektimme on pilottihanke, jossa yhdistämme soveltavan draaman sekä soveltavan kuvallisen taiteen menetelmiä. Haemme rahoitusta pidemmälle kehityshankkeelle, jossa taide ja erityisesti taiteen tekeminen tuodaan osaksi kehitysvammaisten arkea. Taide tukee osallistujia arjen keskellä ja rikastuttaa heidän yhteisöään. Hankkeellamme tuomme kehitysvammaiset näkyvämmäksi osaksi yhteiskuntaa ihmisinä, yhteisön jäseninä sekä taiteen tekijöinä. Teemme hankkeen näkyväksi näyttelyillä, nettisivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä mediatiedotteilla. Taide kuuluu kaikille, myös heille, jotka ovat tavalla tai toisella syrjässä yhteiskunnallisesta keskustelusta.

Tunnekuvaus. ”Katson sinua lempeästi” ja Kehu-pilotointi.