Nallekalenteri on isojen miesten kalenteri. Kalenteri ja siinä esiintyvät mallit muistuttavat siitä, että iso ja ”karu” voivat olla komeaa. Samalla nähdään kuin isot suojelevat pieniä, sillä nallemaisten mallien ohella kalenterissa ja näytelyssä nähtiin pieniä eläimiä. Kuvaukset rikkovat myös käsitystä siitä mikä on kuvauksellista tai komeata ns perinteisessä mielessä, esteettisyys on muutakin kuin malli- tai fitness-esteettisyyttä. Jokainen ovat valokuvan arvoinen ja arvokas omana itsenään. Näissä kuvauksissa pysyin yhdistämään kaksi rakasta aihetta, eläinten ja ihmisten kuvaamisen kertoo Väisänen.
Kalenteri ja näyttelymateriaali kuvatiin keväällä 2016. Kuvaajana toimii oululainen kuvaaja Martu Väisänen ja tuotattajana Jarkko Remahl. Kalenterin lisäksi materiaalista koostetaan näyttely Oulun taidemuseoon syksylle 2016.