Kesä ja uudet ajatukset

 • 

Keväällä kiteytyi vielä voimakkaammin päässäni se suunta mihin haluan valokuvausta ja taidettani eli elämääni viedä!

Minut valittiin Elävä Kuolema- hankkeen taiteilijaksi Elävä-kuolema hankkeeseen   ja työaikani sijoittuu tästä kuluvasta kesäkuusta vuoden 2020 maaliskuulle. Pääsen työskentelemään yhteensä 2,5 kuukautta. Kulttuuriosuuskunta Ilmeen tuottamassa hankkeessa ammattitaiteilijat työskentelevät Oulun kaupunginsairaalan palliatiivisen ja saattohoidon osasto A2:lla yhdessä henkilökunnan, asiakkaiden ja omaisten kanssa. Käytän työskentelyssäni kehittämääni TunneKuva-menetelmää ja olenkin nyt alkukesänä uppoutunut materiaaliin josta saan uutta ajateltavaa kyseiseen työhön. Heinäkuussa käyn vierailemassa osastolla ja pääsen perehtymään paremmin osaston arkeen ja miettimään yhdessä henkilökunnan kanssa lempeitä lähestymistapoja kuvattaviin. Tulen kirjoittamaan lisää tästä aikeesta kun saan työtäni eteenpäin ja olen vielä enemmän uppoutunut materiaaliin. Mielenkiintoista, haastavaa ja varmasti palkitsevaa!

Kevään aikana olen tehnyt myös Lähde-projektia ja olemme varsinkin Vaalan nuorten kanssa päässeet avaamaan tunteita ja ajatuksia valokuvan ja yhdessä tekemisen avulla. Nuoret ovat pääseet eteenpäin ja se antaa suurimman palkkion myös minulle, taidekummille. Ihanat nuoret, niin herkät ja tuntevat. Toivon että voin jatkaa heidän kanssaan työskentelyä myös syksyllä!

Teen muutamia yksittäisiä kuvauskeikkoja kesällä mutta muuten keskityn Oulu Priden tuottamiseen ja Oulun Kaupungin kuvauksiin. On paljon järkevämpää tehdä isompia projekteja ja ei kuvata enää niin pieniä kuvauksia joiden tekemiseen ja aikatauluttamiseen menee kuitenkin kohtuuttoman paljon aikaa. Tärkeitä kuvauksia nekin mutta työni selkeyttämisen vuoksi annan mieluusti pienten kuvausten keikat muille osaaville kollegoille. Elämäni  helpottuu, voin keskittyä entistä enemmän taiteeseen ja hyvinvointi-tunnekuvaan joka on sydämen asia. Se on suuri rakkaus, ihmisten auttaminen taiteen ja valokuvan avulla.

Kalevan artikkeli Elävä Kuolema-hankkeesta.