Mustavalkoisuuden uusi tuleminen.
Huomasin ilokseni sen että filmikuvaus, mustavalkovedostus ja ns hitaampi kuvaaminen ovat alkaneet kiinnostamaan taas ihmisiä. Tästä olen iloinen koska mielestäni jokaisen valokuvauksesta kiinnostuneen kannattaisi tutustua jossainvaiheessa mustavalkoisen vedostuksen ja filmin maailmaan. Se opettaa todella paljon sävyistä, kuvankäsittelystä ja siitä miten maailma kannattaa nähdä kameran läpi.

Omat ensimmäiset kuvani kehitin yläasteen valokuvauskerhossa 1984 Kuusiluodon yläasteella Oulussa. Meitä oli muutamia innokkaita kerholaisia ja joku lukiolainen veti meille kerhoa. Me saatiin luokkakavereiden kanssa vapaa käyttöoikeus pimiöön, käytettäväksi koulun Zenit-merkkiset neuvostoliittovalmisteiset raskaat järjestelmäkamerat joiden tekemä jälki oli…. mielenkiintoista. Silloin oli tärkeätä vaan se että negatiiville sai jotain näkyviin, usein kuvat eivät olleet edes kovin tarkkoja ja liekkö huipputarkkuuteen nuilla kameroilla pääsikään. Suurennuskoneissa oli kuitenkin osassa ns väripäät ja pääsimme kokeilemaan jo siinä vaiheessa eri jyrkkyydellä olevia papereita ja sitä miten kuvaan pystyy vedostusvaiheessa antamaan lisävalotusta ja ”kaivamaan” sävyjä esiin tummemmistä kohdista. En muista oliko kyseisissä kameroissa edes automaattiasetusta (epäilen ettei ollut) mutta se oli toisaalta hyvä koska näin opin käyttämään valotusmittaria ja kikkailemaan heti aukon ja valotusajan kanssa.

Pääsin ripille (ja erosin kirkosta kun olin täysi-ikäinen) ja hartain toiveeni oli ensimmäinen oma järjestelmäkamera. Ehkä olin jo hieman kyllästynyt kuvaamaan koulun ”näitä voisi käyttää vaikka vasarana”- Zeniteillä ja kaipasin parannusta kameraan. Toki siinä vaiheessa huomasin ettei kamera sitä kuvaa ota vaikka olisi kovin kallis ja hieno vaan ihminen sen takana. Vanhempani kävivät Mallorcalla ja toiveeni oli että saisin kameran sieltä tuliaiseksi kun olin kerännyt itse siihen rahaa ja pyytänyt myös rippilahjaksi rahaa kameraa varten (melkoiset toiveet 80-luvulla!) mutta kamera ostettiin kuitenkin sitten Suomesta ihan turvallisuus- ja takuusyistä. Ensimmäinen oma kamerani oli Canon T 70.
Canon T 70
Isäni on aina kannustanut minua kuvaukseen, ensimmäiset kuvat otin 7-vuotiaana isäni vanhalla kameralla (joka jäi eksäni luokse ja en ole sitä saanut takaisin vaikka sitä olen usein pyytänytkin, harmi!) ja se tuki jota olen saanut vanhemmiltani ja varsinkin isältäni tähän työhön ja aluksi harrastukseen on ollut korvaamaton. Jokainen filmi ja kuvien kehitys maksoivat ja sittenkun aloin itse saamaan palkkaa niin toki sitten maksoin omat harrastukset. Olen sanonut monesti aloittaville valokuvaajille että pitäkää tämä vaan harrastuksena koska tässä on leipä tiukassa kiinni ja tämä on (entistä pomoani mukailen) koiran virka!
Aika varhaisessa vaiheessa aloin haaveilemaan että valokuvaamisesta tulisi ammatti. Ensin ajatus oli pieni takaraivolla oleva hiljainen haave koska ihailin valokuvaajia niin paljon ja ajattelin etteihän minusta voisi moista tulla. Nuorena kävin Oulun kaupunginkirjastossa kahlaamassa KAIKKI valokuvauskirjat läpi ihastellen mestareiden töitä ja imemässä vaikutteita omaan valokuvausharrastukseeni. Näin suosittelen vieläkin: käyttäkää suomalaista kirjastoa hyvät ihmiset,viimeviikolla kävin hakemassa aineistoa seuraavaan taiteelliseen projektiinin ja sain upeita teoksia luettavaksi ja näin projekti menee upeasti eteenpäin.
Digiaikaan toki siirryin ja ennen sitä olin jo kuvannut paljon kuvia myös työkeikkojen muodossa filmille. Kävin läpi kaikki filmikuvauksen vaiheet: mustavalkoinen, väri ja diafilmit. Pääsin käymään läpi kymmenien tai jopa satojen mv-filmien kehityksen, mustavalkokuvien vedostuksen ja myös värivedostuksen salat. Diakuvauksessa oli erityisen tarkkaa kuvien valotus ja rajaaminen ja se opetti käyttämään koko kuva-alan hyväksi ja näin tekemään kuvat mahdollisimman valmiiksi kuvausvaiheessa.
Kuvien teko kuvausvalmiiksi kuvausvaiheessa on jäänyt elämään tapaani tehdä kuvaa. Sitä ei ole digikuvausaika poistanut, se tapa helpottaa paljon työskentelyäni nykyäänkin. Kuvien käsittelyyn ei mene niin paljon aikaa, kuvien rajaaminen tapahtuu yleensä kuvausvaiheessa (ja hienosäätö vain koneella) ja näin koko digikameran kennon kapasiteetti otetaan käyttöön tehokkaasti. Eräs kollega ihmetteli, kun oli mukana keikallani, että kuvamäärä kuvauksessa ollut kovinkaan suuri ja tuumasin hänelle että mieluummin keksityn tehokkaaseen mutta harkittuun kuvaamiseen kun alan summanmutikassa räiskiä kuvia toivoten että ”ehkä joku kuva sieltä onnistuu, tuurilla”. Näin kuvien valinta koneella on paljon helpompaa kun karsintaa ei tarvitse tehdä niin paljon ja voi vaan keskittyä hyvien kuvien valitsemiseen ja poistaa kuvat joissa on epätarkkuutta tai huonoja ilmeitä kuvattavilla.
Summa summarum: tällähetkellä teen ammatikseni valokuvausta, pääsen tekemään upeissa yhteisöissä myös taidetta ja näin tutustumaan sekä kaupallisessa työssäni että taidetyössäni erikoisiin paikkoihin ja uusiin yhteisöihin sekä ihmisiin. Haaveeni ”minusta tulee isona valokuvaaja” on toteutunut! En harrasta valokuvausta vapaa-aikanani, pääasialliset loma ja reissukuvani otan kännykkäkameralla (jonka laatu on erinomainen) ja raskas kuvauskalustoni kulkeutuu mukanani vain jos kyseessä on työkeikka. Elän unelmaani, haavetta todeksi ja voin sanoa olevani onnekas.
Mustavalkoisuuden pariin on tarkoitus palata tämän tulevan talven aikana, minulta on kysytty olisiko minulla mahdollisuutta järjestää pimiökursseja ja olenkin alustavasti saanut sovittua siihen soveltuvan tilan vuokraamisen Oulusta. Jos haluat tutustua mustavalkoisen filmikuvaamisen maailmaan niin ota yhteyttä! Kurssin ajankohta ei ole vielä lukittu mutta tulee takuulla onnistumaan koska aihe on minulle erityisen läheinen. Se taika joka tulee pimiössä valkoisen valokuvauspaperin pinnalla kuvanmuodostuksen hetkellä on aina yhtä sykähdyttävä! Se kannattaisi kaikkien kokea <3
Syksyn kauniita tuulia ja valoja, kuvaamisiin! Martu