Näkyväksi! -yhteisötaideprojekti
Merkityksellisiä kohtaamisia ja yhteisöllistä lähiötaidetta valokuvin.
Oulussa Toppilan ja Puolivälinkankaan alueella pidettin kesällä 2021 neljän kuukauden Näkyväksi! -yhteisötaideprojekti yhdessä asukkaiden sekä myöhemmin syksyllä 2021 kahden koululuokan kanssa. Näissä valokuva-taidetyöpajoissa sekä kotitehtävien avulla tarkasteltiin taiteen tekemisestä, tehtiin taidetta, mietittiin taiteen merkitystä omassa elämässä sekä otettiin Tunnekuva-menetelmällä valokuvia.
Taiteilija, valokuvaaja Martu Väisänen kertoo:
”Oman elämän tutkiminen kameran kanssa auttaa oman identiteetin hahmottamisessa ja näkyväksi tekemisessä. Loimme yhdessä luovien kohtaamisien tiloja. Näkyväksi-taideprojekti mahdollisti näitä merkityksellisiä kohtaamia myös toisten osallistujien ja kameran kanssa. Tässä projektissa osallistuja pysyi tarkistelemaan kameran avulla hyvin arkipäiväisiä kohteita kenties yllättävissäkin eri näkökulmissa. Annoin tarvittessa kuvausvinkkejä mutta ennenkaikkea pyrin ohjaamaan lempeästi ihmisiä heidän omassa ilmaisussaan ja taiteentekemisessään. Ottamieni Tunnekuvien lisäksi kaikki osallistujat tekivät itsenäisiä valokuvaharjoitteita ja kohteena oli hyvin arkipäiväiset asiat: oma hammasharja, lempipaikka, kengät, aamupala jne. Näin nämä arkiset asiat nostettiin merkitykselliseksi ja tärkeiksi kohteiksi kuvata: ne kasaavat meidän jokaisen arkipäivää ja elämää ja niiden kuvaamisen avulla oppi huomamaan myös omassa arjessa kauneutta ja arvokkuutta.
Toivon että tämä projekti vapautti osallistujien luovuutta, antoi itsevarmuutta sekä avasi näkemään arjen kaunetta että tekemään merkityksellisiä asioita Näkyväksi! Sain paljon hyvää palautetta tästä projektista ja toivon että tämäntyyppisiä projekteja tulisi myös jatkossa eteen.”
Projektin kaupunginosataiteilijana toimii valokuvaaja ja taiteilija Martu Väisänen. Mukana ovat myös Kulttuurivoimala sekä Puokkaritalo (asukasyhdistyksen nuoriso- ja perhetoiminta).
Katso Mun Oulu lehtijuttu: Mun Oulu
Katso Mun Oulu lehtijuttu: Kaupunginosataiteilija sivusto Oulu
Arkikuvakollaasti (kuvat: Näkyväksi projektin osallistujat)
Tunnekuvat (valokuvat Martu Väisänen ja osallistujat)
Arkikuvia (Kuvaajat: Näkyväksi projektiin osallistujat):
Näyttely Kauppakeskus Valkeassa (Oulu) maaliskuu 2022